Visuaalinen suunnittelu ja sisällöntuotanto

Laadukas sisältö saa aikaan tekoja.

Ota yhteyttä

Visuaalinen suunnittelu ja sisällöntuotanto

Olipa kyse jatkuvasti optimoitavasta bannerimainonnasta, tapahtumamarkkinoinnin videoklipistä tai somekanavien ylläpidosta, viestisi ja tarinasi pitää kertoa siten, että se jää mieleen.


Lähtökohtaisesti hyvä tuote tai palvelu on edellytys markkinoilla pärjäämiselle. Mutta se on myös standardi, jolla on vaikea erottua ennen käyttökokemusta. Se, miltä pakkaus tai kuvasta kertova markkinointimateriaali näyttää luo asiakkaalle ensimmäisen vaikutelman, johon yritys voi itse vaikuttaa. Konsulttitoimisto McKinsey & Companyn vuonna 2018 tekemän tutkimuksen mukaan yritykset, jotka panostavat designiin kasvattavat myyntiään 100 % enemmän kuin ne yritykset, jotka eivät panosta designiin.

Olipa kyse jatkuvasti optimoitavasta bannerimainonnasta, tapahtumamarkkinoinnin videoklipistä tai somekanavien ylläpidosta, viestisi ja tarinasi pitää kertoa siten, että se jää mieleen. Mainonnan on oltava linjassa yrityksen tai yhteisön brändin kanssa ja sisällön yhtenäistä. Visuaalinen suunnittelu ja sisällöntuotanto on tärkeässä osassa brändimarkkinointia ja sillä on rooli yrityksen mielikuvan luomisessa – digitaalisesti ja printissä.

Pelkkä teksti ei riitä.

Visuaalisella suunnittelulla lisätään lukijan kiinnostusta sisältöihin. Hyvin tehdyt visuaaliset elementit, raportit ja infograafit helpottavat välitettävän viestin ymmärtämistä ja pitävät yllä lukijan mielenkiintoa ja keskittymistä.

Digitalisaation myötä visuaalisessa suunnittelussa ja sisällöntuotannossa on korostunut vaikuttavuus, sillä ensimmäinen mielikuva esimerkiksi nähdystä verkkosivusta muodostuu sekunnin kymmenesosissa ja sivuston ulkoasu on merkittävin vaikuttaja mielikuvan muodostumisen. Verkossa vastaan tulevat mainokset ja viestit aiheuttavat tunteita koko skaalalla. On tärkeää saada herätettyä oikeat tunteet ja vaikuttaa ihmisiin.

Kohdennus tehostaa.

Visuaalista suunnittelua ja sisällöntuotantoa helpottaa kohderyhmän tunnistaminen taktisia toimenpiteitä ajatellen. Laadukas, määrätietoinen suunnittelu on perusedellytys tehokkaan ja vaikuttavan markkinoinnin jalkautuksille. Suunnittelussa on otettava huomioon myös saavutettavuus, koska sisältöjen on oltava kaikkien käytössä.

 

Tutustu töihimme

Ota yhteyttä